Kummallisuuksia vai normaalia arkipäivää?

Siis mitä, ensimmäinen kuukausi on jo takana! Täällä aika ei vain mene, juokse, lennä tai jotain muuta, se menee niin nopeasti ettei sille löydy sanallista vastinetta..!

Olen huomannut että suuri osa blogistani näyttää rakentuvan amerikkalaisten käytöstapojen ihmettelylle, enkä tuota pettymystä tälläkään kertaa. Kerrataanpas mitä kummallista ja ihmeellistä parin viime viikon aikana onkaan tapahtunut. .. Ensinnäkin en ymmärrä sitä, miksi ihmeessä en voi kulkea edes noin yhtä kortteliväliä ilman että joku kysyy ohjeita miten pääsee paikkaan ö taikka c. Ja siis kummallista siinä on se, että kaikki tosiaan näkevät jo kilometrin päästä etten ole täkäläisiä. Vielä kummallisempaa on se, että kun ihmisiä neuvoo, että esimerkiksi yläkaupunki on tuolla suunnassa niin melkein aina seuraava kysymys on, että missä se alakaupunki sitten on. Siis selväähän se EI ole että ylä- ja alakaupunki ovat päinvastaisissa suunnissa???

Olen monesti joutunut aika hulluihin tilanteisiin käyttäessäni kalenteria. Arvatkaas onko kivaa kun töissä yksi tehtävistäni on esimerkiksi tapahtumien päivittäminen tai tilojen buukkaaminen ja täällähän kalentereissa viikon ensimmäinen päivä on sunnuntai, ei maanantai. Näissä tilanteissa voipi sitten miettiä minkä takia ei oikein osaa antaa kunnon syytä sille miksi joko itse tai joku toinen on väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta kaikki taitaa olla hyvin siihen asti kunnes töihin menee vääränä päivänä, taikka aloittaa esimerkiksi viikonlopun vähän liian aikaisin!

Loppu kevennyksenä vielä julkkisten bongaus -päivitystä. Beatlesi havaittu viikko sitten kävelyttämässä koiraansa West Villagessa, eli kaikki fanit sinne ja vähän sassiin!

Suomi, Irlanti, Espanja, Kiina… eiku siis Amerikka!

Välillä tuntuu vähän vaikealta muistaa missä maassa sitä nyt oikeasti ollaan. Töissä kaikki pyörii Suomen ympärillä, oli kyse sitten työtovereista, työtehtävistä tai kielestä. Tällä viikolla taas vietettiin St. Patrcik´s Daytä, joka tarkoitti irlantilaisten valloittamaa Manhattania. Päivä oli ehkä yksi erikoisemmista kokemuksista tähän mennessä, menoa voisi luultavimmin verrata vappuaattoon ja Otaniemeen… Sen lisäksi että aamu aloitettiin aamu keppanalla (ei meillä asuntolassa tosin, älkää huoliko), oli kaupunki kuin vihreän aallon jäljiltä. Kaikki oli vihreää, bageleita myöten. Ja vihreä bageli ei muuten ollut kauhean houkuttelevan näköinen muistuttaessa ennemmin muovailuvahaa kuin jotain syötävää.  Ja tulihan se todistettua ihan omin silmin ettei suomalaiset ole ainoa kansa, jotka osaa ottaa olutta!

Espanjan väreily näkyy lähinnä asuntolassa. Tuntuu siltä, että Madridista kotoisin olevat tytöt ovat vallanneet koko talon. He ilmoittivatkin kohteliaasti pari päivää sitten ettei siinä montaa viikkoa mene ennen kun mäkin jo espanjaa puhun! Tytöt kuitenkin valittelevat sitä, että tässäkin kaupungissa on lähes mahdotonta oppia englantia, sillä joka paikassa heille aletaan suoraan puhua espanjaa, vaikka kuinka itse yrittäisi aloittaa englannilla. Kiinan taas löysin eilen iltapäivällä Little Italyn kortteleita etsiessäni. Päädyin lopulta Canal Streetin surullisen kuuluisalle ostoskadulle, joka on siis New Yorkin versio Kiinan tinkimiskujista. Ja voi niitä myyjä poloisia kun ne luulivat voivansa höynäyttää niin pikkuiselta ja viattomalta näyttävää tyttöä! Toisin kävi! Onneksi kuitenkin Amerikkakin on aina tarvittaessa löydettävissä. Jos muuta ei keksi niin voi mennä joka korttelista löytyvään pizzeriaan, tai vaikka esim. Starbucksiin. Tai sekin kyllä riittää kun kadulla astelee vastaan Lindsey Lohan. Silloin tietää olevansa New Yorkissa.

Voi voi niitä amerikkalaisia!

Mä en voi uskoa että kaksi ensimmäistä viikkoa alkaa olla jo takana! Aikaa menee huiman nopeasti, tuntuu ettei ole ehtinyt tehdä vielä yhtään mitään. Mutta ei sekään kyllä totta ole. Otetaan tähän väliin pikakertaus kaikista ”must” turistijutuista, joita tähän mennessä on tullut hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Ensinnäkin, taksi on otettu vauhdista erittäin newyork-style. Eikä edes tarvinnut yhtään vilauttaa säärtä, very good! Kaljaa on juotu kadulla ruskeasta paperipussista (silmät selässä samalla kun sydän jyskytti satasta) ja pelko oli huima että ahkerat lainvalvojat tulee antaa piiskaa. Mitä ei onneksi tapahtunut. Kaikkia ruokajuttuja ei edes kannata alkaa luetella, paitsi on ihan pakko mainita, että söin tänään elämäni parasta juustokakkua. Ja Mikolle ihan vaan tiedoksi etten kysynyt oliko siinä kakkupalassa ne kuuluisat 1500 kaloria, mutta maun perusteella se saattoi kyllä olla ihan mahdollista. Perus nähtävyys-setti on osaltaan vielä käymättä läpi. Oon tähän mennessä vältellyt sadetta paljolti sisätiloissa ja luonnollisesti aurinkoisena lauantaipäivänä istun edelleen sisällä kirjoittamassa blogiani…!

Kellekään ei varmaan tule yllätyksenä se, että amerikkalaisilla on yksi jos toinenkin hassu tapa (suomalaisin silmin katsottuna). Esimerkiksi jalkasilla kulkevat eivät näytä piittaavan niin jalkakäytävistä, valoista kuin oikeastaan liikenteestäkään. Omituinen suin päin kadun ylittäminen on taas johtanut siihen, että joillekin onnellisille poliisisedille on annettu ainoaksi tehtäväksi auttaa rattaita työntäviä naisia, yllätys yllätys, kadun yli! Toinen erikoisuus löytyy myös jalkakäytäviltä. En nimittäin muista kertaakaan nähneeni elokuvissa jalkakäytävien olevan täynnä hervottoman kokoisia mustia jätesäkkejä. Paikallinen kierrätys näyttää tapahtuvan niin, että jengi kantaa kamansa talojen eteen ja toivoo että ne jossain vaiheessa siitä noudetaan. Näky on siis yleinen ihan esimerkiksi pitkin 5th Avenueta. Ja Manhattanin väellä näyttää olevan joku yliluonnollinen ”turistin haistaa jo kaukaa -ominaisuus”. Täällä ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin OLLA ja kaikki tietävät ettet ole täkäläisiä. Mutta vielä hassumpaa on se, että jokainen täkäläinen luulee että tämä tyttö on Hollannista!

Can I get a Blue Moon, please!

Ensimmäisen viikon aikana on paljastunut pienempiä ja suurempia uusia puolia kotikaupungistani. Ensinnäkin New Yorkissa asuu ihan normaaleja ihmisiä (kuvitelkaa), hanavettä voi juoda (ja maistuu vielä ihan hyvältä) ja kaupunki tuntuu olevan aivan hullaantunut käytössä kulahtaneesta Hennesin oranssista villakangastakistani (muotitietoista?).

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut erikoiset kirjoittamattomat säännöt, jotka koskevat baareissa käymistä. Etenkin jos et ole sattunut syntymään esimerkiksi Sarah Jessica Parkerina, vaan ihan tavallisena pulliaisena. Jos saarella haluaa mennä klubiin, on tavallisilla tallaajilla periaatteessa kolme vaihtoehtoa, yksi on hankkia porukalle promoter, (tiedän, että niinku hä??) joka vie etukäteen sovitun porukan baariin sisään, törkkäsee ne pöytään ja laittaa pullon porukan eteen tyhjennettäväksi. Toinen tapa on hankkiutua kummalliselle mailing listille (top secret) ja kolmas tapa on tuntea klubeilla työskenteleviä. Kuulostaa hyvältä, eikö? Tästä huolimatta baarit onneksi ottavat kyllä maksavia asiakkaita vastaan, kuten myös eri ruokapaikat ja kahvilat, joista saa esimerkiksi margaritoja kolmella taalalla…

Muuutta ei se mitään. Huomenna täällä vietetään New Orleansin tapaan Mardi Grasta, joka siis käytännössä tarkoittaa juhlintaa, helmien lentelyä, paraateja ja halpaa olutta. Päivää kutsutaan myös nimellä Fat Tuesday (älkää kysykö miksi). Ja huomista seuraa Ash Wednesday (ostakaa turistiopas, jos haluatte tietää miksi). Että eiköhän täällä saa ihan tarpeeksi juhlittua!!

Ensimmäiset päivät

Ensimmäisten päivien aikana on ainakin se tullut selväksi, miksi New Yorkin lempinimi on the Big Apple. Tällainen pieni suomalainen citygirl (?) tuntee helposti itsensä aika pieneksi osaksi suuren kaupungin vilinää. Ympärillä sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa. Liikenteestä johtuvat äänet eivät hiljene yöksi ja jos siihen ei sattumoisin herää, niin ei se vielä mitään. Huoneeni patteri on ottanut tavakseen herättää öisin ääntelemällä kaikin mahdollisin tavoin… 

The Village on asuinpaikkana tosi mukavan tuntuinen. Yksi parhaista puolista on se, että aika moni julkimo asuu täällä. Ja olenhan sitten luonnollisesti bongannut jo pari! Kaikki jotka tietävät miten yleensä reagoin julkkiksiin (esim. kerran nähdessäni Kirkan Helsingissä huusin niin kovaan että itse Herra Kirkakin kuuli ja meni vähän tapahtuneesta hämilleen) voivat tässä kohtaa huokaista helpotuksesta, sillä olen jo omaksunut newyorkilaisen asenteen ja kävellyt coolisti ohi samalla kun olen tehnyt pieniä riemun kiljahduksia mielessäni. Kuulin eilen töissä että Sex and the Cityn Mr. Big liikuskelee naapurustossamme, joten täytyy olla tarkkana!